Mitä kaikkea voi tapahtua maastossa??

Huooh. On perus kesäpäivä. Yhtäkkiä omistajani päättää, että meidän pitää mennä pikku lenkille. Hohhoi. Miksei se voi mennä vaikka Honeyn kanssa!?

Sitten omistaja sanoo, että olemme menossa maastoon. Juhuu! Honey katselee hiukan kateellisena. Kjähhähhää!!

Omistaja tulee laittamaan suitset. Otan kiltisti kuolaimet suuhun, vaikka olenkin vielä nuori. Kun omistaja pääsee selkään, olen jo valmis säntäämään maastoon. Omistaja kuitenkin ohjaa minut koulukentän ohi estekentälle. Hei! Eikös meidän pitänyt mennä maastoon!?

Katselen hiukkasen huolestuneena tummia pilviä, jotka saattavat uhata maastolenkkiä.

Mutta ei, omistaja vain alkaa hypätä esteitä minun kanssani , verryttelyksi, mukamas. Hän yritti ottaa meistä kuvia,mutta epäonnistui, sillä olimme liian nopeita.

Lopultakin omistaja ohjaa minut koiranhäkin vierestä pihatielle. Astelen tarmokkaasti eteenpäin, kunnes käännymme vasemmalle. Oikealla puolellamme on metsää. Sineköhän meidänon tarkoitus mennä?

Yritän oikaista metsään päin, mutta omistajani kääntää minut takaisin tielle. Eikö pitänyt mennä maastossa, ei tiellä!

Ääh, voi että! Tarkoittiko hän sillä maastolenkkiä pelkkää kuvaushetkeä!? Tuossahän menee tuo polkukin...

Seuraavaksi jatkamme matkaa, edelleen tietä pitkin. Yhtäkkiä kuitenkin nään kullanväristä liikettä. Mikä se on? Mutta omistaja on kuitenkin ihan rauhallinen. Niin,naapurin koirahan se vain on. Omistajani ajattelee jo ottaa sen kiinni, mutta se menee takaisin omaan pihaansa.

Ja edelleen tietä pitkin. Punaisen talon kohdalla omistaja kuitenkin yllättää minut; käännymme vasemmalle. Siellä on kapea polku. Siltä käännymme kuitenkin vielä vasemmalle, sillä vastaan tulee vielä kapeampi polku.

Sen kapeamman polun päätyttyä vastaan tulee taas soratie. Ei taas! Mutta emme menekään tietä pitkin. Polku jatkuu leveämpänä toisella puolella tietä!!

Emmekö voisi mennä tuonne jo?? Ole niin kiltti!!

IIIIHANAA!! Tällä kertaa menemme sinne,minne minä haluan. Tahtoisin laukata, mutta ei omistaja anna.

Kävelemme siis alamäkeä alas, ja... Mitä ihmettä!?

VETTÄ! Yhtäkkiä huomaan, miten janoinen olen. Juon vähän, ja loiskuttelen vettä jalkojeni alla.

Tämmöisen otoksen sai omistajani minusta otettua! En ennen ole edes tiennyt, että lähistöllämme on joki!

Hetken joella oltuamme lähdimme samaa reittiä takaisin. Kapealla polulla omistaja pyysi minua raville. En kuitenkaan malttanut olla nostamatta laukkaa, eikä omistajakaan puuttunut siihen mitenkään.
Tällä kertaa tulimme tallin pihapiiriin vanhalta, umpeutuneelta tieltä. Se ei ole ihan maastoratsastusta, mutta kelpaa kyllä.